10. marraskuuta 2008

ARVONNAN PAIKKA

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT JA AIVAN MAHTAVASTI ON TULLUT KOMMENTTEJA JA IHANIA JOULUISIA RUNOJA. OIKEIN PALJON KIITOKSIA VIELÄ KAIKILLE =)
ARVONNAN SUORITTI TÄLLÄ KERTAA "ARVONTAMASIINA" JA TALVIENKELI PÄÄSEE ILAHDUTTAMAAN LISSUA. KUN OSALLISTUJIA OLI NÄIN PALJON ARVOIN TOISENKIN PALKINNON JA YLLÄRIPAKETTI LÄHTEE VAAPUKKAMEHULLE. OIKEIN PALJON ONNEA TEILLE MOLEMMILLE =) ( Laittaisitteko sähköpostiini yhteystietoja niin pääsen postittamaan palkinnot =) )

Edit. Nostatan vielä vähän tätä postausta... Oikein paljon kiitoksia onnitteluista ja ihanista runoista joita olette tänne kirjoitelleet =) Ja vielä on aikaa osallistua arvontaan =)

Syntymäpäiväni johdosta ja kävijälaskurin rapsahtaessa 50 000 ajattelin järjestää pienen arvonnan. Suuri kiitos kuuluu teille vierailijoille ja ilo on ollut lueskella myös kommentteja joita olette kirjoitelleet. Niiden kautta olen taas löytänyt monta uutta ihanaa blogia. Osallistua voit arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Näin joulun alla olen haeskellut runoja joulukortteihin, joten jos sinulla on jokin kiva runo mielessä niin olisin todella iloinen jos kertoisit sen kommentissa. Kommentin voi myös jättää ilman runoakin :) Arvonta päättyy sunnuntaina 9.11.2008 klo 24 ja maanantaina arvon voittajan. Voittajalle ompelen tälläisen Tilda talvienkelin tai vaihtoehtoisesti voittaja saa jotain korttiaskarteluun liittyvää pakettia =)

63 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut syntymäpäivän -ja blogin suuren kävijämäärän johdosta! Tildan jouluenkelin toivossa osallistun arvontaan.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea synttärisankarille sekä upeasta kävijämäärästä! Tähän hätään runoa ei ole, mutta jos löydän kivan niin kommentoin.

Miia kirjoitti...

Paljon onnea niin synttäreittesi johdosta kuin myös upeasta kävijämäärästä!! Vallan antelias olet antamalla mahdollisuuden voittaa tuollaisen ikiihanan enkulin :)) Pakko siis osallistua :))
Tässäpä sinulle pikkuinen runonpätkä, tuli mieleen kun olet noita kynttilöitäkin tehnyt :)

Tule Joulu sydämeen.
Tule joka ihmiseen.
Niinkuin liekki kynttilän
valon tuo ja lämpimän.

Anonyymi kirjoitti...

Tuhat tiukua hännäässään
lähti peikko, tuo joulua etsimään.
Suuri toivomus rinnassaan
kulki metsään, hämärään.

Painoi posken, lumeen pehmeään
mikä taika siitä syntyikään,
valo syttyi pimeään
tuoden lämmön sisimpään.

Tuhat tiukua hännässään
peikko, onnen hehkussaan
sai hangen kimaltamaan
löysi näin, Joulun onnenmaan.
-positiivarit-

Tämän kirjoittelin viime jouluna ystävilleni. Mielestäni niin ihana runo <3 Paljon onnea syntymäpäivän sekä hurjan kävijäjoukon johdosta!

Hanna ja Nana kirjoitti...

Paljon onnea vaan,
paljon onnea vaan,
paljon onnea Susanne,
paljon onnea vaan!! :)

Olen tosi iloinen, että ollaan tutustuttu ja sain sitä kautta mahdollisuuden tutustua tähän ihanaan blogiisi!!

Lissu kirjoitti...

Onnea blogillesi ja sinulle!
Tällaisen runon bongasin netistä:
Jouluilta hämärtyy,
tuuli pois jo etääntyy.
Joka kuusen latvahan
syttyy tähti taivahan.
Joulun satu jälleen elää,
satu suurten, pienien
satu yhteinen.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!
nyt näyttää laskuri lukua 49740.
tuli mieleen:
Joulun aikaan enkelit ne kutoo kultalankaa,siinä lukee rauhaa,rauhaa,rauhaa. t:Birgitta Hyyryläinen-Metsi

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää! Runoa ei ole, mutta tykkään paljon siitä joululaulusta jossa lauletaan mm.:

Kattojen päällä on lunta,
tonttu ei vaan saa unta.

Anonyymi kirjoitti...

Sydämelliset onnittelut syntymäpäivän ja upean kävijämäärän johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

Isot synttärionnittelut halauksien kera :D :D :D Ja onnittelut myös blogille :D

Kiitos myös linkistä :D Olen hieman jäljessä blogikommenttien kanssa ja pahoittelut siitä! Lunta meillä tosiaan jo ihan kivasti... tänään satoi taas muutaman sentin lisää :D Ja tosi kiva juttu että mökkihommatkin edistyy! :D

Tirpuunen kirjoitti...

Lämmin onnitteluhalaus sinulle! Syntymäpäivinä vanheneminen onkin suorastaan mukavaa. =)

Jouluyönä

Asemalla hiljenee.
Minne kaikki lähti?
Yli öisen kaupungin
loistaa joulutähti.

Pieni tonttu nukahtaa
katulampun valoon.
Tähti tuikkii ikkunasta
rauhaa joulutaloon.

-Hannele Huovi-

Lisää aivan ihania joulurunoja ja -satuja löytyy Hannele Huovin kirjoittamasta ja Virpi Talviten upeasti kuvittamasta kirjasta Matka joulun taloon.

Laitan vielä toisenkin, kun tämä saa hyrisemään:

Tuoksuja

Minä leivoin taikinan:
siitä paisui pulla.
Voisinpa yhtä pyöreäksi
ja tuoksuvaksi tulla!

Neilikka, kaneli ilmassa leijaa
tuoksujen jouluinen taika...
Nallen nenää kutkuttaa
tämä onnellinen aika.

Niin, ja jos onni sattuisi suosimaan, ilahtuisin ikihyviksi tuollaisesta ihanasta enkelistä!

myy ja vilijonkka kirjoitti...

en ole mikään runoilija jotenka paljon onnea synttäreitten johdosta ja suuresta kävijämäärästä! ja haluu enkulin!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein paljon onnea!

Runoa ei tule näin aamuvarhaisella mieleen ;) Enkeli on ihana, niin kuin muutkin käsityösi!

Pianca kirjoitti...

Paljon onnea synttäreittesi johdosta ja suuresta kävijämäärästä! Kun on mahdollisuus voittaa ihana Tilda-enkeli, niin pakko on osallistua :))

Tällaisen joulurunon löysin netistä:

Pienen pieni enkeli
talven yössä lenteli.
Rinnassaan sydän ja kädessään tähti
rakkautta ja valoa etsimään lähti

Sinun luoksesi löysi
oli pienissä käsissään kultaköysi.
Rakkautta ja valoa sillä toi
joulumieltä ja rauhaa se loi.

Rakkauden ja valon täyttämää Joulua!

Anonyymi kirjoitti...

OnneaOnneaOnnea :D
Runoilin tällaisen pienen runosen :

On aika jouluenkelin
kynttilänsä sytyttää,
sen valo rauhan antaa
joulun syliin
kantaa

Anonyymi kirjoitti...

Onnea suurista laskuri-lukemista ja tuo tilda-enkeli on aivan ihana!!!

Sari kirjoitti...

Paljon onnea! Tässä muutama runo sinulle:

Lumiset oksat vihreän puun

kimmeltää valossa jouluisen kuun

Katsoen tähtien hopeista nauhaa,

toivon jouluusi lämpöä, rauhaa

********************************

Taivaaalta sataa hienoista lunta

kaunis on joulun valtakunta

Lämpö on vallannut ihmismielen

löytänyt paikan, jouluisen mielen

*********************************

Sininen metsä oksillaan kantaa talven valkeaa huntua

Katselen tähtiä tummuvan taivaan, on ilmassa joulun tuntua

Sari kirjoitti...

Niin ja jos onni suo niin askarteluun liittyvä paketti olisi mieluinen

Anonyymi kirjoitti...

kivaa synttäriä:) sekä tietenkin kävijämäärästä! osallistun arvontaan ilman runon pätkää:))

Anonyymi kirjoitti...

Onnenlintu lentää luoksesi,
kuiskaa korvaasi:
Hyvää syntymäpäivää!
ja
onnea hienosta kävijämäärästä!

ja tässä yksi ihanista joulurunoista:

"Taas kosketti ruutua ikkunan
tutun jouluenkelin siipi.
Taas äänetön henkäys taivahan
läpi seinän sisälle hiipi."

Anonyymi kirjoitti...

Synttärionnittelut sekä onnittelut suuresta kävijämäärästä !
Ihanainen on Tildan jouluenkeli.

Rauhallista Joulun aikaa
Ihmeellistä Joulun taikaa

Anonyymi kirjoitti...

Sivusi ovat selkeät ja hyvät värisävyt olet löytänyt. Itselläni vielä tuo blogi luonnosvaiheesssa, joten tulee ehkä hieman tarkemmin katsottua tuota ulkoasuakin. Onnittelut kävijämäärästä!

Anonyymi kirjoitti...

Susanne... Oikein paljon onnea synttärin johdosta... Ollaan sitten molemmat skorppareita :)))

Enkelin toivossa minäkin osallistun.. Olen noita aina niin kympillä ihaillut, kun itse en osaa tuollaisia tehdä... Toivon itselleni siis onnea arvontaan :)))

Yksi kiva jouluruno on tämä:

Lapsen lailla
jouluun kulje.
Kuusen luona
silmät sulje.
Muistat joulut entiset.
Tiedän että hymyilet.
Rauhallista joulua!

Carola / Calle kirjoitti...

Onnea synttäreiden johdosta ja samalla onnittelut komean kävijämäärän johdosta. Sivustollasi on todella mukava vierailla. Jaksan aina ihmetellä mitä kaikkea saat aikaiseksi. Itsekin olen suuri Tilda fani.

Hannis kirjoitti...

Voi järkytys kuinka ihana talvienkeli! Tulin ihan vain kommentoimaan kuvaa, mutta täällähän olikin myös arvonta :-) Jos ei onni osu kohdalle, täytynee ryhdistäytyä ja ommella itselle samanlainen! IHANA!

terkuin

Hannis

Hannis kirjoitti...

P.S: Niin, siis tottakai unohdin tärkeimmän: ONNEA ONNEA ONNEA!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut eilisen syntymäpäivän johdosta! Ihanan enkelin olet tehnyt, niin raikkaaan kaunis. =)

Laitetaan nyt tähän enkeli aiheeseen liittyvänä enkeli aiheinen runo:

Minun enkelini
leipoo kanssani piparkakkuja,
pitää silmällä, etten polta sormiani,
enkä kompastu keittiön mattoon.
Enkelilläni on niin kauniit silmät,
että keittiön lampun valo sammuu,
mutta huoneessa loistaa kirkkaus.
Hänellä on niin lämpöiset kädet,
että ne sulattavat, lumen ja jään
jalkaini alta, ja krookukset
puhkeavat kukkaan.
Enkelini kultaiset hiukset
tuoksuvat ebenpuulta,
ja päänsä säteilevä sädekehä
hohtaa ikuista rakkautta.
Minun enkelini
piirtää siipensä kärjellä sydämen
vastasataneeseen lumeen
ja laulaa kiitoslaulun Jeesuksen syntymästä.
Minun enkelini.

Terv.sanna

Anspe kirjoitti...

Onnittelut syntymäpäivän johdosta ja kävijämäärästä...=) kurkkaa blogiini siellä tekemissäni joulukorteissa joulu runoja =)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vierailusta blogissani ja että jätit sinne puumerkkisi :)Sinullako synttärit, Paljon Onnea sen johdosta tietysti ja hurjasta kävijämäärästä myöskin onnea! Kaikkea kaunista täältä löysinkin :) Tuohon enkeliin jo rakastuin, vaikka tiedän, että onni ei sitä minulle suokkaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Pajon onnea syntymäpäivän ja kävijämäärän johdosta. Toivotan blogille pitkää ikää!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea! Nyt ei tule runoa mieleen mutta osallistunpa silti arvontaan. Ihana enkeli!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea syntymäpäivän johdosta ja huikean kävijämäärän johdosta myös! Sinun blogiasi on ilo katsella, olet taitava käsistäsi.

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät onnittelut, ihana blogi sinulla:) Valitettavasti en osaa mitään hyviä runoja...
terkuin krisu36@hotmail.com

Nora kirjoitti...

Valitettavasti runosuoni ei oikein meikäläisellä kuki... =/
Oikein paljon onnea syntymäpäivän johdosta!
Ja pakko vielä kehua tuota aivan ihanaa enkeliä.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea Sinulle ja blogillesi!

Merja kirjoitti...

Onnittelut!! Minulla ei ole mitään kaunista runoa takataskussa... =(

Jole kirjoitti...

Aivan ihana arvonta!

Todella kauniita runoja ovat saanut, täytyy oikein ajan kanssa lukea ne läpi ja lisätä omiin joulurunokokoelmiin. Tämän seuraavan löysin netistä jostain ja tekijästä ei tietenkään mitään tietoa:

Lapsen lailla jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
muistat joulut entiset.
Tiedän, että hymyilet!

Blogisi on aivan ihana!

Minna Enqvist kirjoitti...

Joulun enkelit kuiskaavat
on rakkaus joulun mahti.
Ja siksi ei tummene taivalla
tuo loistava jouluntähti.

Ihan ulkomuistista tuo, eli jos tapaat muita versioita niin ne eivät välttämättä ole vääriä ;D

Ja minä toivoisin ihan ehdottomasti ihanaa enkeliä! Onnea toivottaen, Emmo

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea syntymäpäivän ja hienon kävijämäärän johdosta! Voi kunpa voittaisin tekemäsi Tilda jouluenkelin....

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut minultakin! Tässäpä olisi pieni runonen, jota itse olen käyttänyt korteissa:

"Keittiöstä leijuu kinkun tuoksu, sekoittuu omenaan ja inkivääriin, piparkakkujen ja ja juuri ulkoa tuodun kuusen tuoksuun."

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää syntymäpäivää ja onnea myös blogin suuren kävijämäärän johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea synttäreitten ja kävijämäärän johdosta!
Ei tule mieleen runoa :)
jos onni potkaisisi, niin tuommoinen enkeli on ihana!

Vaapukkamehu kirjoitti...

Ihana enkeli ja muutenkin blogisi on hurmaava. Olen viime aikoina ihan liikaa koittanut pähkäillä kodin sisustusta ja blogi-vierailuni ovat huvenneet olemattomiin. Nolona tunnustan vielä, että usein vierailen kommentoimatta....
Jouluruno, turskatti... Joskus on runojakin tullut rustattua, mutta nykyään pienenkin värssyn väkertäminen on työn ja tuskan takana, huoh...
Niinpä tyydyn vain ONNITTELEMAAN ja lähettämään sähköisen onnittelu-halauksen!

Johanna kirjoitti...

Paljon paljon onnea, syntymäpäivästä ja suuresta kävijämäärästä!

Anonyymi kirjoitti...

Oi oi, onpa ihana enkeli. Sen toivossa osallistun arvontaan.
Onnittelut valtavasta kävijämäärästä :-)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut.

Ja sitten joulurunoon:

Lunta tulla tupsuttaa, vitilumeen peittyy maa.
Kesken ajan pimeimmän, saamme juhlan lämpimän.
Kaikki muistot rakkaimmat meilen jälleen valtaavat.
Joulukuusi, kinkun tuoksu, tuike monen kynttilän.
Lämmin hymy, joulukortti; Osasista parhaimmista, teemme ajan viihtyisän.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä runo jonka ite oon kirjottanu kortteihin joku vuosi. Pitäiski taas alkaa väsämään, keksis vain jonku idean:).
Kun taivas on tumma ja pohjoisesta tulee, enkelin laulun tuulessa kuulee.
Se lämpöä ja rakkautta koteihin laulaa. Samalla toivottaen joulunrauhaa.

Terveisin: Satu, Åivosta.

TiinaR kirjoitti...

Onnittelut synttärin ja kävijämäärän johdosta!

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin löysin ihanan blogisi Joulun taikaa-foorumin kautta. Tosi kivat sivut, pitää alkaa selailla tarkemmin niitä :)

Olivia

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa joulun odotusta!

Taija kirjoitti...

Onnea synttärien ja blogin kävijämäärän johdosta.

Mä oon ihan sanaton, tää blogi ja kaikki mitä oot tehny niin on niin upeita, että on todellakin vaikea keksiä sanoja. :)

Raisa kirjoitti...

Paljon onnea!!! Tämä on oikein hyvä aika täyttää vuosia;))
Tämmönen juttu tuli mieleen:

Olkoon joulun tunnelma
lämmin, aito, juhlava!
Uusi vuosi puolestaan
tuokoon onnen tullessaan!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon, paljon onnea! Aivan ihania juttuja keksit ja teet... käyn täällä vähän väliä kurkkimassa.

MinnaK. kirjoitti...

Paljon Onnea päivänsankarille ja myös onnittelut suuresta kävijämäärästä!

Joulu vanha ikuinen,
aina yhtä kultainen,
kaunis, herkkä, hempeä,
pyhä, lämmin, lempeä.
Joulun ajan odotusta,
hyvän joulun toivotusta.

Mimmuliini kirjoitti...

Loistaa kuu ja illan tähti,
tontut ne hämyssä liikkeelle lähti.
Minne vain kulkee tonttujen retki,
siellä on ilon ja riemun hetki.

Ihanaa, että taas eksyin blogiisi. Ehkäpä itsekin rupean noita kynttilöitä sinun ohjeittesi mukaan tekemään:)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Tämä on tosi mukava paikka vierailla. Ja säännöllisesti:)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea!! Olen vasta äskettäin löytänyt blogisi, ja varmasti jatkossa tulee vierailtua täällä usein -kerrassaan upeita ovat kättesi työt!!

Anonyymi kirjoitti...

Pakko on minunkin tähän osallistua, on niin ihana enkeli "syöttinä". Mitään runoa ei tuu kyllä nyt mieleen...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea synttärien ja blogin kävijämäästä, upeaa :)
Pakkohan tähän oli heti osaa ottaa, kun niii-in ihanan tilda-enkulin voi voittaa ;)Muutenkin tietty! Kauniita käsitöitä teet, käyn täällä kurkkimassa ja mukavaa on se että tietää kasvot blogin takana(olimme samassa askartelu-illassa Siluetissa,mulla oli tytär mukana..)

Hanna ja Nana kirjoitti...

Jaa-a, olis kyllä yksi parhaista voitoista ikinä, jos tuon enkelin voittaisin!! :)

"Joulurauhaa kaikuu kellot.
valkoisina kadut, pellot.
Joulun pyhä sanoma,
täällä taas on vieraana."

Anonyymi kirjoitti...

Viime hetkillä ehdin osallistumaan arvontaan... Onnea molempien juhlien johdosta!

Tässä pieni tunnelmallinen runo:

Jouluilta hämärtyy,
tuuli pois jo etääntyy,
joka kuusen latvahan
syttyy tähti taivahan.

Anonyymi kirjoitti...

Joulu saapuu
kellojansa kilistellen,
tonttuinensa vilistellen,
iloisesti rallatellen,
jouluiloa toivotellen!

Lissu kirjoitti...

Kiitos superihanasta enkelistä ja kortista! Koko perhe ihastui siihen!
Hyvää viikonloppua sinulle!!!