2. marraskuuta 2009

Muffinsseja toisenlaisesta materiaalista...






Lauantaina oltiin kotona kahdestaan nuorimmaisen kanssa ja kun sain neidin nukkumaan niin alkoi saippuoiden värkkäily. Muffinssiaddikti kun olen, niin pitihän sitä kokeilla tehdä saippuaversiotkin niistä. Tällä kertaa käytin valmista saippuamassaa. Sopivaa työtilaa en omista, niin en uskaltanut ruveta lipeän kanssa kläträämään enää. "Kermavaahdon" sain tehtyä niin, että sekoittelin massaa sen jäähtyessä.... Massa vain jäähtyi turhan nopeasti, että vähän kökköistä vaahtoa tuli =)) Viimeisen silauksen tein kuivatulla laventelilla. Ja nyt kun askarteluaikaa oli roppakaupalla, niin värkkäilin vielä laatikot saippuoille. Oli todella rentouttavaa ja terapeuttista värkkäillä omassa rauhassa pitkästä aikaa, ja lauantai iltana sain vähän muitakin juttuja valmiiksi mutta niistä vähän myöhemmin sitten =)

Tänään vähän säikähdin, kun vasenta pohjetta ja käsivartta kihelmöi ja poltteli. Välistä vielä puutui ja rintaa pisteli. Tuomio tuli ja hierojalle pitäisi pikapikaa varata aikaa.... juu tiedän että edellis kerrasta on jo ikuisuus ja mun selkä-hartia-niska alue on jo varmasti muuttunut betoniksi =)) Nyt vain hierojan lisäksi Buranaa ja kylmägeeliä.... Huomenna sitten etsiskelemään sopivaa hierojaa..

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

15 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Syötävän herkullisen näköisiä! ;)

Carola kirjoitti...

Herkullisen näköisiä ovat :)

Riina kirjoitti...

Nam! Todellakin herkullisen näköisiä...

Maaret kirjoitti...

Waude, ihana rasia ja nam, syötävän näköistä saippuaakin :)

myy ja vilijonkka kirjoitti...

niin syötävän suloisia muffineja! täällä kuolaan niitä muffini fanina! ja muffineilla niin upeat lahjarasiat!

maiju kirjoitti...

Ihanan näköisiä saippuoita. Sinä se jaksat aina tehdä niin monenlaisia juttua ;)

wiiks kirjoitti...

Niin iihaniaa!

Susa kirjoitti...

Slurps :) Herkullisen näköisiä ja innovatiivisia!

amppa kirjoitti...

nämä on ihan mahtavia!! :))

Pibu ja Tinde kirjoitti...

Ihanat on muffinssit. Ja ihana tuo laatikko! Oletkö käyttänyt sen päällystykseen ihan paperia vai tapeettia? En muuten saa ikinä noin kaunista rusettia..

Unknown kirjoitti...

Nameja :) Ja hienosti on onnistunut kuorrutuksetkin verrattuna omiin yrityksiini - kokeilin sillä pikkasen hitaammin jähmettyvällä oliivimassallakin mutta ei onnistunut silläkään näin hyvin - nytpä löysin ratkaisun ja odottelen sitä saapuvaksi ensi viikolla - eli Etsyssä vinguttelin Paypalia taase ja tilasin sellaisen saippuamuotin jossa on sekä pohja että kansi erikseen :D Ja mukaan tarttui myös miehekkäämpään makuun sopivat Born to be wild ja Fight Club -muotit ;D Tsekkaappas sinäkin sieltä muottitarjontaa - on kyllä jos jonkinmoista :)

Ja ensi kesänä meidän pihalla pidetään sitten saippuabileitä - meillä kun ei oo niin justiinsa tuossa pihalla mitä touhuillaan ja juurikin saippua/kynttilä/langanvärjäys -juttuja silmällä pitäen pelastin tuolta navetasta löytyneen vanhan liedenkin, jossa on pistokeliitäntä - saapii sitten jatkojohdolla virrat ja tuuletus on ainakin hyvä kun pihalla touhuilee eikä haittaa vaikka vähän rapatessa roiskuiskin kunhan ei iholle lentele mitään ;D Samalla voisikin sitten touhuilla vaikka koko päivän siinä - aamusta betonia, päivällä saippuaa ja iltapäivästä vaikka vielä lankojen värjäystä :D

Heli Matero kirjoitti...

Aivan ihanat muffinit ja laatikko. Kyllä sitä omaa aikaa tarvitsee ja sitä osaa arvostaa ihan erilailla.

Viipula kirjoitti...

Aivan ihana rasia!

Eleonora kirjoitti...

Wau! Miten taitava oletkaan! Jopas onkin herkullisia saippuoita, nam!

Maria H. kirjoitti...

Voi, mä olen noita saippuajuttuja kans nyt näpertänyt ja meinasin koittaa tuollaisia muffineitakin, mut en ole toistaiseksi ehtinyt. Kauniita olet saanut kyllä aikaan noista!!